Terveysliite SCHIPPERKE

Kuten kaikilla koiraroduilla, myös schipperkeillä esiintyy joukko periytyviä vikoja ja sairauksia. Suurimmaksi osaksi periytyminen tapahtuu resessiivisesti eli piilevästi. Nimitys jo paljastaa, ettei tällaisen taipumuksen kantajayksilöä voida tunnistaa sen ulkoasun perusteella.
Vastuuntuntoinen kasvattaja käyttää jalostukseen jalostussuositukset täyttäviä yksilöitä. Siitä huolimatta saattaa tapahtua, että yhdistetään kaksi kliinisesti tervettä/suositukset täyttävää jalostuskoiraa, jotka kantavat piilevänä samaa sairaustaipumusta ja pentueeseen syntyy sairas tai sairastuva yksilö. Pennunostajan kannalta tämä ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että hyvistä aikomuksistaan ja huolellisesta taustatyöstään huolimatta kasvattaja saattaa myydä hänelle pennun, jolla myöhemmin paljastuu lievä tai jopa vakava vika tai sairaus. Tällaiset riskit ovat valitettava, mutta realistinen osa kasvatustyötä, ja niihin tulisi jokaisen pennunostajan myös henkisesti varautua. Valitettavasti usein nämä piilevästi periytyvät sairaudet puhkeavat vasta, kun koira on jo ohittanut pentu- ja nuoruusiän.
Ostajan tulee ottaa huomioon, että hän pennun hankkiessaan ostaa sen siinä kunnossa, kun se luovutushetkellä on.
 
teksti suurelta osin © Susanna Stenberg
Tietoa terveystutkimuksista – schipperke:
Schipperke ei kuulu Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA) piiriin, joten terveystutkimusten suorittaminen jalostuskoirille on kasvattajalle täysin vapaaehtoista. Rotuyhdistys (Suomen Schipperkekerho) on laatinut omat suosituksensa kasvattajille, mutta ne eivät ole sitovia. Tällä hetkellä ainoastaan Kennelliiton Jalostusstrategia asettaa määräyksiä sille, miten ja millaisilla koirilla omaa rotuamme saa jalostaa. Terveystutkimusten, luonnetestien tai harrastusnäytön vaatiminen jää siis täysin ostajan harteille.
Schipperkeillä esiintyviä sairauksia ja terveydellisiä haasteita ovat mm. epilepsia, MPSIIIb-aineenvaihduntasairaus, erilaiset silmäsairaudet, patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno, lonkkaniveldysplasia eli lonkkanivelen kehityshäiriö, kyynärnivelen kasvuhäiriö sekä välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV).
MPSIIIb (eli mukopolysakkariadioosi tai Sanfilippon syndrooma) on perinnöllinen sairaus, joka luokitellaan lysosomaaliseksi kertymäsairaudeksi. Lysosomit ovat solunsisäisiä rakkuloita, joiden sisällä hajotetaan solulle tarpeettomia molekyylejä. Molekyylien hajotus tapahtuu entsyymien avulla. Jos tietty entsyymi puuttuu, lysosomiin saattaa kertyä niitä molekyylejä tai niiden johdannaisia, joita entsyymin olisi pitänyt hajottaa. Tällöin solut eivät toimi normaalilla tavalla, mikä aiheuttaa yksilön sairastumisen. MPSIIIb periytyy autosomissa, mikä tarkoittaa, että sekä uros- että narttukoirilla on yhtäläinen todennäköisyys olla kantajia tai sairaita. MPSIIIb periytyy peittyvästi eli resessiivisesti, eli koira voi olla terve, kantaja tai sairas. Kantajilla on yksi kopio virheellisestä geenistä, sairailla kaksi. Kantajilla ei ilmene minkäänlaisia oireita, mutta kun kaksi kantajaa risteytetään, ne voivat saada sairaita jälkeläisiä. Kliiniset oireet ilmenevät kahden-neljän vuoden iässä: vapina, tasapaino- ja kävelyvaikeudet. Sairaus on etenevä ja siihen ei ole hoitoa. Tämän vuoksi suurin osa omistajista päätyy koiran lopettamiseen yhden tai kahden vuoden jälkeen kliinisten oireiden ilmaantumisesta. MPSIIIb voidaan todeta geenitestillä, joka on kehitetty nimenomaan schipperkeille. Geenitestiä tehdään Pennsylvanian yliopistossa verinäytteen perusteella, sieltä annetaan tuloksena ”terve” ”kantaja” tai ”sairas”. Tulokset ovat luottamuksellisia ja ne ilmoitetaan vain näytteen lähettäjälle.
Epilepsia (=kaatumatauti) Schipperkeillä esiintyy maailmanlaajuisesti epilepsiaa. Sen perinnöllistä taustaa on tutkittu professori Hannes Lohen johdolla Helsingin yliopistossa ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa toimivassa koirien geenitutkimusryhmässä. Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka on koiran yleisin neurologinen sairaus. Kohtauksen luonne vaihtelee ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston ja/tai käyttäytymisen häiriöitä. Kohtauksen aikana koira voi olla tajuissaan tai tajuton. Jos koko koira kouristelee, puhutaan yleistyneestä kohtauksesta. Kohtaus voi esiintyä myös paikallisena, jolloin vain yksi lihasryhmä, esimerkiksi koiran raaja tai raajat kouristelevat. Paikallisalkuinen kohtaus voi laajeta yleistyneeksi kohtaukseksi. Kohtauksen luonne riippuu purkauksen lähtöpaikasta aivoissa ja sen leviämisestä. Epilepsiaa sairastavaa koira ei saa käyttää jalostukseen. Ensimmäinen epilepsiakohtaus tulee useimmiten nuorena, 1-5 – vuotiaana, mutta perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä. Epilepsiaa ei voida parantaa, vaan koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksen avulla epilepsiakohtausten esiintymistä voidaan harventaa, kohtauksia lieventää ja niiden kestoa lyhentää. Joskus kohtaukset saadaan lääkityksellä kokonaan loppumaan. Aidon epilepsian syntytapa ei ole täysin selvillä. Epileptiset kohtaukset voivat johtua myös muista sairauksista tai traumasta. Epilepsiaan ei valitettavasti ole tällä hetkellä testiä. Epilepsia puhkeaa valitettavan usein vasta, kun koiraa on jo ehditty käyttämään jalostukseen. Epilepsian kontrolloimiseksi rodussamme on tärkeää, että jokainen koiranomistaja kertoo avoimesti koiransa terveydestä oman koiransa kasvattajalle.
Silmä- ja luustosairauksia voidaan tutkia virallisissa terveystutkimuksissa silmäpeilauksen, polvien palpaatiotutkimuksen ja röntgenkuvien avulla. Silmä- ja polvitutkimus ovat edullisia ja ne olisi hyvä suorittaa jokaiselle koiralle. Etenkin silmäpeilausta suosittelen suoritettavaksi kerran nuoremmalla iällä ja vähintään kerran uudelleen koiran ollessa jo kypsässä aikuisiässä. Näin saataisiin seulotuksi myös sairauksia, joiden puhkeamisikä on kohtuullisen korkea. Jalostuskoirat tulisi mielestäni aina silmäpeilata ennen astutusta, sillä silmäsairaudet eivät aina näy päällepäin, mutta voivat aiheuttaa suurta haittaa koiralle kivuista sokeutumiseen saakka. Silmätutkimuksen tekee pätevöitynyt eläinlääkäri, eikä koiraa tarvitse rauhoittaa tutkimuksen ajaksi.
Schipperkeillä esiintyviä silmäsairauksia:
Distichiasis ja ektooppinen cilia: Ylimääräisten ripsien (distichiasis ja ektooppinen cilia) karvatuppi sijaitsee luomirauhasessa tai sen vieressä.
Distichiasiksessa, joka on näistä lievempi, karva kasvaa ulos luomen vapaasta reunasta. Oireet riippuvat karvan paksuudesta ja kasvusuunnasta. Ohuet, ulospäin suuntautuvat karvat aiheuttavat tuskin lainkaan oireita, paksummat ja silmän pintaan osuvat karvat sitä vastoin voivat aiheuttaa eriasteisia ärsytysoireita: lievää vuotamista ja räpyttelyä tai voimakkaampia kipuoireita ja jopa sarveiskalvovaurioita. Ripsiä voi irrota ja kasvaa takaisin karvan vaihtumisen yhteydessä. 

Ektooppinen cilia kasvaa luomen sisäpinnan sidekalvon läpi ja aiheuttaa lähes aina voimakkaat kipuoireet (siristys, hankaaminen ja vetistys) ja sarveiskalvovaurioita.

Hoitona on tarvittaessa ripsien nyppiminen (ripset kasvavat takaisin) tai karvatuppien tuhoaminen joko polttamalla tai jäädyttämällä (distichiasis) tai ripsen ja karvatupen poistaminen kirurgisesti (ektooppinen cilia). Ylimääräisten ripsien merkitys koiralle on usein melko vähäinen, jolloin koiria voi perustellusta syystä käyttää jalostukseen, mutta mieluiten terveen kumppanin kanssa. Vakavia tapauksia (ektooppinen cilia ja selkeitä oireita aiheuttavat distichiat) ei kuitenkaan pidä käyttää jalostukseen.
PPM = iiriksen I. värikalvon kehityshäiriö, jossa mustuaisen avautuminen ei ole ollut täydellistä vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita. Epäillään perinnölliseksi, synnynnäiseksi muutokseksi joillakin roduilla.
Edellisten lisäksi schipperkeillä Suomessa on vuosina 2006-2016 esiintynyt yksittäistapauksina: Caruncular trichiasis (1), Ektooppinen cilia (1), Iris colomba (1), Keratiitti (1), PHTVL/PHPV, diagnoosi avoin (1), Posterior polaarinen katarakta, epäilyttävä (1), PRA (1), RD, multifokaali (1), RD, diagnoosi avoin (1), Sarveiskalvon dystrofia/degeneraatio (1)
Luustotutkimukset, kuten lonkkien ja kyynärien kehityshäiriöiden ja selkänikamien rakennemuutosten seulonta tehdään röntgenkuvista. Lonkka- ja kyynärlausunnon saa schipperkelle 1-vuotiaasta lähtien. Selkälausunnoissa ikähaarukka on hieman erilainen.
Välimuotoisen lanne-ristinikaman (LTV) sekä nikamien epämuotoisuuden (VA) saa lausutuksi vuoden ikäiselle koiralle, mutta spondyloosilausuntoa varten koiran tulee olla täyttänyt kaksi vuotta. Yleisesti suosittelen, että luustotutkimukset tehdään schipperkelle 1,5-2,5 vuoden iässä ja aina ennen jalostuskäyttöä. Kuluttavassa harrastuskäytössä olevat koirat kannattaa tutkia ennen kuormituksen lisäämistä, jotta mahdolliset luuston kehityshäiriöt voidaan ottaa huomioon harjoittelussa.
Oireilevat koirat on toki tutkittava heti oireiden ilmettyä, eikä silloin voi eikä saa odotella virallisen lausuntoiän täyttymistä!
Lonkkaniveldysplasia = (lonkkanivelen kehityshäiriö, hip dysplasia, HD) ja muut luuston kehityshäiriöt ovat tutkijoiden mukaan osin perinnöllisiä, osin hankittuja ja niiden vaikeusasteet vaihtelevat. Yleensä ne eivät vaikeuta normaalia elämää, paitsi hyvin vaikea-asteisena, jolloin ne saattavat aiheuttaa kipuja.
Lonkkanivel on pallonivel, jossa reisiluun pyöreä pää niveltyy lonkkaluussa olevaan pyöreään maljaan. Täydellisesti maljassaan istuva reisiluu on kuin pallo pesäpalloräpylässä. Se pyörii sujuvasti tarvittaessa, muttei lonksu eikä irtoa. Reisiluun pään ja lonkkamaljan muodon ollessa yhtenäinen, nivel liikkuu vaivatta ilman kitkaa ja nivelrako on tiivis. Tällainen lonkka on terve ja hyvinvoiva. Lonkkanivelten kohdalla on muistettava, että niiden periytyminen ja kehitys on hyvin monimutkainen prosessi. Siinä missä jokin yksigeenisesti periytyvä vika (esim. MPSIIIb) voidaan testata geenitestillä, lonkkaniveldysplasia voi tulla yllätyksenä, eikä sitä voi täysin ennakoida. Myös täysin tervelonkkaiset vanhemmat voivat saada lonkkaniveldysplasiasta kärsiviä jälkeläisiä ja päinvastoin dysplaattisiksi kuvatut vanhemmat voivatkin jättää tervelonkkaisen jälkeläisen. Lonkat arvioidaan asteikolla A-E, joista A on terve ja E on vakavasti kehityshäiriöinen lonkkanivel. E-lonkkaiseksi tutkittua koiraa ei saa käyttää jalostukseen Kennelliiton jalostusstrategian mukaisesti, eikä sen mahdollisia pentuja rekisteröidä.
Välimuotoinen lanneristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (SI), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta ("ylhäältä-päin"). Joillain koirilla lannenikamien lukumäärä on poikkeava, normaalin 7 nikaman sijaan näillä koirilla on 8 tai 6 lannenikamaa. Tämä on yksi LTV:n muoto ja se voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgen kuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka. LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirille sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanneristiluu- liitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.
Nikamien epämuotoisuus, ( vertebral anomaly VA), kertoo siitä, kuinka laajasti koiran nikamissa on poikkeavuuksia ideaaliin rankaan verrattuna. VA arvioidaan numeerisesti, mutta saman numeron sisään mahtuu useita muutosten lukumääriä. Siksi luokittelu voi olla hieman hämäävä. Pelkkä VA-luku ei siis kerro oikeastaan mitään, vaan pitäisi nimenomaan tietää se, millaisia muutoksia nikamista on löytynyt. Tämä tieto ei jalostustietokannasta selviä, vaan sitä varten tulisi nähdä Kennelliitosta koiran omistajalle toimitettu lausunto, jossa numeerisen arvion syy on erikseen selitetty. VA muutos voi olla esim. alikehittyneet viimeiset (tai ensimmäiset) kylkiluut. Myös muita mahdollisia, vakavampiakin muutoksia ovat esimerkiksi eri asteiset hemivertebrat (= puolininkama) ja nikamien välimuotoisuus muualla kuin lanne-ristirangan liitoksessa.
Spondyloosi (SP) on schipperkeillä toistaiseksi kuvattujen koirien perusteella melko harvinainen vaiva. Spondyloosissa nikamien välille kasvaa piikkejä ja silloittumia, jotka yleensä kipuilevat ennen täydellistä luutumistaan. Spondyloosi on epämiellyttävä vaiva, joka usein vaikuttaa koiran elämänlaatuun ja jopa elinikään. Iän myötä tulevat spondyloottiset muutokset ovat kuitenkin normaaleja, eivätkä välttämättä kerro periytyvästä spondyloosista. Spondyloosi arvioidaan numeerisesti niin, että terve koira on SP0 ja siltojen ja piikkien lukumäärästä ja vakavuudesta riippuen asteikko 1-4 kertoo spondyloosi löydöksistä.
Kyynärnivelen kasvuhäiriö. Kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta pidetään tärkeänä syynä kasvuhäiriöihin ja myös se lasketaan kyynärnivelen kasvuhäiriöksi. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytyminen on polygeenistä eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Kasvu-häiriön tyyppi vaihtelee eri roduilla, mikä viittaa siihen, että aiheuttajina ovat eri geenit. Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisempää uroksilla todennäköisesti urosten suuremman painon ja mahdollisesti myös hormonaalisten tekijöiden takia. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä.
Patellaluksaatio eli polven sijoiltaan meno. Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle eli polvilumpion sijoiltaan menolle. Jalka-asento on virheellinen ja polvilumpion telaurat ovat liian matalat. Vika on periytyvä. Polvilumpion rakennetta säätelevät useat eri geenit, joiden esilletuloa myös ympäristö muokkaa Patellaluksaatio on synnynnäinen ja jaetaan vian vakavuuden perusteella neljään eri asteeseen.
Eläinlääkäri tutkii polvet palpoimalla eli käsin kokeilemalla. Koska schipperke on pienikokoinen, niukahkosti kulmautunut rotu, sillä on suurempi alttius polvinivelten häiriöille, kuin monella suuremmalla, voimakkaammin kulmautuneella rodulla. Tästä syystä itse suosittelen, että jokainen koira tutkittaisiin polvien osalta ainakin kerran elinaikanaan, mieluiten useamminkin. Tutkimus on helppo, nopea ja varsin edullinenkin etenkin muun ell käynnin yhteydessä tehtynä. Tällä hetkellä schipperkeillä polvitutkimustilastot näyttävät kääpiökoirarodulle erityisen hyvältä.
Legg-Perthes. Legg-Perthesiä tavataan lapsilla ja koirilla, röntgenlöydökset ja histologinen kuva ovat molemmilla samanlaiset. Koirilla suurin osa tapauksista on toispuoleisia ja sairautta tavataan etenkin monilla terrieri- ja kääpiökoiraroduilla, mutta myös muilla pienillä roduilla. Taudin syy on tuntematon, mutta muutokset johtuvat reisiluun pään verenkierron häiriöstä, joka johtaa luun kuolioitumiseen. Legg-Perthesin tauti on perinnöllinen. Oireet alkavat 4 - 11 kuukauden iässä takajalan ontumana. Ontuminen on aluksi lievää ja pahenee vähitellen. Joskus ontuminen havaitaan äkillisesti tapaturman yhteydessä. Koira aristaa lonkkanivelen taivutusta ja nivelen liikerata on rajoittunut. Jos ontuminen on jatkunut pidempään, jalassa on havaittavissa sen käyttämättömyydestä johtuva lihaskato. Koiran rotu yhdistettynä tyypillisiin oireisiin antaa aiheen epäillä Legg-Perthesin tautia. Diagnoosi voidaan varmistaa röntgenkuvauksen avulla. Oireiden alkaessa röntgenmuutokset ovat jo näkyvissä, mutta ne voivat olla vähäisiä ja muutosten näkymisen edellytyksenä ovat hyvälaatuiset röntgenkuvat. LeggPerthesin taudin hoito on kirurginen (vaurioitunut reisiluunpää poistetaan), ja ennuste on yleensä hyvä. Hoitamattomaan niveleen kehittyy nivelrikko ja koira jää ontuvaksi.
T-Box mutaatio (töpöhäntä) homotsygoottisena. Töpön tai lyhyen hännän aiheuttava T-Box mutaatio on periytymismuodoltaan autosomaalinen vallitseva, eli dominantti geeni. Koiralla on lyhyt tai töpö häntä, jos se saa mutaation toiselta vanhemmaltaan. Kaikki elävät luonnontöpöhäntäiset koirat ovat tällaisia heterotsygootteja eli eriperintäisiä yksilöitä; eli niillä on vain yksi kopio T-Box-mutaatiosta. Homotsygoottina eli kaksinkertaisena kopiona (koiralla on mutaatio molemmissa geeneissään) T-Box-mutaatio on letaali, eli kuolettava. Tällaiset sekä isältään että emältään mutaation saaneet, samanperintäiset yksilöt eivät ole elinkelpoisia, ja kuolevat yleensä varhaisella sikiökaudella. Joskus homotsygootit töpökoirat selviytyvät syntymään asti, jolloin niillä havaitaan vakavia anatomisia kehityshäiriöitä. T-Box-mutaatioon liittyy vaihtelu hännän pituudessa. Hännän pituus vaihtelee aivan töpöstä jopa noin 2/3:aan normaalin hännän pituudesta. Myös nk. lyhythäntäinen koira on siis genotyypiltään töpö. Sekä lyhyt- että töpöhäntäiset pennut rekisteröidään T-Box-roduissa töpöhäntäisiksi.
Muut yksittäiset sairaudet: Vuonna 2013–2015 suoritetun terveyskyselyn mukaan on schipperkeillä Suomessa todettavissa joitakin yksittäisiä sairausdiagnooseja. Viidellä koiralla on todettu autoimmuunisairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta ja cushingin tauti). Seitsemällä koiralla on myös todettu sydänsairaus; sydämen vajaatoiminta oli viidellä koiralla ja sydämen sivuääni kahdella koiraa. Näistä kahdella on jatkuva lääkitys. Kasvaimia on esiintynyt 16 koiralla, joista yhdeksän on ollut hyvälaatuisia. Allergiaa esiintyi viidellä koiralla; vilja-allergia on tavallisin. Muita raportoituja terveysongelmia on esimerkiksi silmätulehdus (39 koiraa), virtsatietulehdus (13 koiraa), eturauhastulehdus (9 koiraa), suolistotulehdus (15 koiraa), niiskutusta (17 koiraa), herkkä vatsa (21 koiraa), ripulointia (29 koiraa) ja kohtutulehdus (4 koiraa).
 
Tutkimustulosten tulkitseminen:
Lonkat : Lonkat arvioidaan asteikolla A-E, joista A on terve ja E on vakavasti kehityshäiriöinen lonkkanivel. E-lonkkaiseksi tutkittua koiraa ei saa käyttää jalostukseen Kennelliiton jalostusstrategian mukaisesti, eikä sen mahdollisia pentuja rekisteröidä. B-lonkka voidaan myös laskea terveeksi, sillä muutokset täysin terveeseen ovat siinä todella pienet, eikä riski niverikon muodostumiselle ole korkea. Koira voi saada tuloksen C lonkkien osalta, mikäli sen lonkkamaljat ovat matalat tai nivelrako ei ole tiivis. Tällainen lonkka on lievästi dysplaattinen, eli kyseessä on lievä lonkkanivelen kehityshäiriö. Jos nivel on löysä, se saattaa ajan myötä kehittää rikkoa. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Etenkin pienillä koirilla C-tulosta pidetään yleisesti vielä varsin hyväksyttävänä, eivätkä C-lonkkaiset koirat useinkaan oireile. D-lonkka on selvästi dysplaattinen ja nivelessä voi olla myös rikkomuutoksia. D-lonkkaisten käyttö jalostuksessa tulee olla tarkoin harkittua.
Lonkkanivelen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat tämänhetkisen tiedon mukaan geenien lisäksi koiran ravitsemustila, liikunnan laatu ja määrä kasvuaikana sekä tietysti koiralle mahdollisesti sattuneet tapaturmat. Tästä syystä jalostuksellisesti on tärkeää, että käytetyistä koirista on tietoa myös useamman sukupolven takaa, ja että myös muita kuin jalostuskäyttöön ajateltuja koiria terveystutkittaisiin. Jälkeläisten kohdalla on täysin erilainen ennuste, mikäli jalostukseen käytetty yksilö on sukunsa ainoa tervelonkkainen, kuin jos jalostuskoiran koko suku on tutkittu terveeksi, mutta tämä yksittäinen koira on saanut aavistuksen heikomman tuloksen. Myös kasvuajalla on vaikutusta siihen, miten koiran luusto muovautuu, toki geenien sallimissa rajoissa. Esimerkiksi ylikuormitus tai täysi rasituksen puutos altistaa luuston kehityshäiriöille. Pennun kanssa on tärkeää, että se saa riittävästi liikuntaa vapaasti omaan tahtiin, jolloin nivelten ja luukudoksen aineenvaihdunta pysyy aktiivisena. Myös normaalipainossa pysyminen on kehityksen kannalta tärkeää. Hyvän lihaskunnon ylläpito ehkäisee ongelmia myös niillä koirilla, jotka syystä tai toisesta lonkkalotossa sattuvat saamaan huonomman tuloksen. On hyvä muistaa, että huonohko lonkkatulos ei automaattisesti tarkoita kipeää, lyhytikäistä koiraa!
Kyynärät:  Koiran painosta noin 60% lepää sen eturaajojen varassa, joten sen eturaajojen nivelet ovat kovalla kuormituksella. Mitä etupainoisempi ja massiivisempi rotu, sitä herkemmin rodussa esiintyy kyynärnivelen kasvuhäiriöitä. Myös schipperke on etupainoinen, kuten kaikki koirat, ja myös schipperkeillä on diagnosoitu kasvuhäiriöitä kyynärpäissä. Koiran kyynärnivelen kasvuhäiriö herkistää nivelpinnan vaurioitumiselle, nivelrikolle. Rikkomuutokset voivat muodostua nopeasti esimerkiksi tapaturman seurauksena, tai hitaasti ajan kuluessa esimerkiksi synnynnäisen kasvuhäiriön seurauksena tai jokseenkin normaalina ikääntymisen aiheuttamana vaivana. Kyynärniveliä tutkitaan tällä hetkellä röntgenkuvista. Niiden tulokset eivät aina ole täysin yksiselitteisiä, mutta magneettikuvauksen hinta on pakottanut koiraväen suosimaan röntgentutkimuksia.
Kyynärnivelen vauriot näkyvät herkästi ontumisena. Kyynäriin voi myös kertyä nestettä. Kyynärät arvioidaan numeroasteikolla, jossa 0 on täysin terve nivel. 1-kyynäräisiä esiintyy schipperkeissä silloin tällöin. 2-kyynärät ovat harvinaisia, ja sitä huonompia ei ole toistaiseksi virallisesti tällä rodulla lausuttukaan. On mahdoton sanoa, onko muutoksissa taustalla geneettinen alttius, rakenteellinen ongelma vai nuoruusiän tapaturma, sillä dataa on olemassa toistaiseksi hyvin vähän.
Selkä:  Selän osalta voi tutkia useampia erilaisia muutoksia. Schipperkelle voidaan selästä lausua välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV), spondyloosi (SP) ja nikamien epämuotoisuus (VA).
Schipperkeillä esiintyy jonkin verran LTV- ja VA-muutoksia, vähemmän spondyloosia. Näiden vaivojen yhdistävä tekijä on, ettei niiden periytymismekanismia tunneta, eikä muutosten oireilu ole kovin suoraviivaista muiden kuin vakavan spondyloosin osalta.
LTV eli välimuotoinen lanne-ristinikama on lanne-ristirangan nikamien rakenteellinen muutos, jossa viimeinen lannenikama tai etummainen ristinikama on muuttunut niinsanotuksi välimuotoiseksi nikamaksi. Luokitteluaste on numeraalinen, mutta eroaa hieman esimerkiksi kyynärnivelten luokittelussa. LTV-muutosten numeroarvo kuvaa muutoksen tyyppiä, ei muutoksen sairausastetta, sillä LTV ei ole sairaus vaan rakennemuutos.
LTV0: normaalirakenteinen selkä, jossa on seitsemän lannenikamaa ja kolme täysin yhteensulautunutta ristinikamaa. 
LTV1: ristiluun nikamien muodostamassa harjanteessa on painauma tai muu lievä rakenteellinen poikkeama. 
LTV2 ja LTV3 ovat muutoksia, jossa viimeinen lannenikama on saanut ristinikaman piirteitä (sakralisaatio) tai etummainen ristinikama on saanut lannenikaman piirteitä (lumbalisaatio). Erona on, että LTV2-muutos on symmetrinen, eli nikama on samalla lailla muuttunut sekä vasemmalta että oikealta sivulta. LTV3-muutoksessa nikaman rakennemuutos on toispuoleinen.
LTV4: Röntgenkuvassa koiralla todetaan virheellinen määrä lannenikamia. Muutoksesta on kaksi variaatiota, L6 ja L8, joista schipperkeille tyypillisempi on ns. L6. L6-muutoksessa viimeinen lannenikama on sulautunut täysin tai osittain ristiluuhun, jolloin koiralla näyttää olevan vain kuusi lannenikamaa normaalin seitsemän sijaan. L8-muutoksessa, joka on tyypillinen esimerkiksi saksanpaimenkoirille, ristiluun etummainen nikama on osin tai kokonaan erkaantunut ristiluusta ja mahdollisesti saanut lannenikaman piirteitä, jolloin röntgenkuvasta on laskettavissa kahdeksan lannenikamaa normaalin seitsemän nikaman sijaan.
Se, aiheuttaako LTV oireita, on hyvin yksilöllistä. Tutkimuksissa LTV-muutosten on todettu altistavan erilaisille neurologisille häiriöille, mikäli hermokanavat nikamissa ovat ahtautuneet, nikamien mittasuhteet ovat muuttuneet hermojen kulkua häiritsevästi tai epämuotoinen tai vino rakenne painaa hermoja jollain muulla tapaa. LTV-oireiluun liitetään myös pidätyskyvyttömyyttä, takaosan heikkoutta, ennenaikaista takaosan rapistumista jne. Etenkin LTV3-muutoksella on havaittu yhteyksiä vinolantioon ja toispuoleisen lonkkaniveldysplasian ilmenemiseen. LTV saattaa myös aiheuttaa spondyloottisia muutoksia, jos selän mekaniikka toimii välimuotoisuuden takia väärin. Tällöin uudisluumuodostumat nikamien välillä pyrkivät tasaamaan selän mekaniikkaa ja muodostuu spondyloottisia silloittumia nikamien välille. Toisaalta on myös paljon LTV-koiria, jotka ovat täysin oireetomia, joten pelkkä LTV-löydös yksinään ei tee koirasta sairasta tai tervettä.
Schipperkeillä selkiä on kuvattu toistaiseksi hyvin vähän, joten tulosten perusteella on hankala tehdä kattavia ja varmoja päätelmiä LTV:n yleisyydestä tai siitä, onko siitä aiheutunut ongelmia rodun sisällä. Myöskään jalostusvalintojen tekeminen niin, että kaikki muutoksia omaavat koirat yhdistettäisiin vain täysin puhtaaksi kuvattuihin koiriin, ei tällä hetkellä ole kestävällä pohjalla, koska etenkin kuvattujen urosten lukumäärä on hyvin pieni.
Koska LTV:n periytymismekanismi ei ole tiedossa, olisi hienoa, että koiria kuvattaisiin enemmän. Näin voidaan saada tärkeää tietoa siitä, miten muutoksia esiintyy eri suvuissa, ja kuinka ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tästä syystä olen lisännyt kasvateilleni terveystutkimushyvityksen, jotta myös “kotikoiran” omistajakin kuvauttaa koiransa selän virallisesti.
Nikamien epämuotoisuus, VA, kertoo siitä, kuinka laajasti koiran nikamissa on poikkeavuuksia ideaaliin rankaan verrattuna. VA arvioidaan numeerisesti, mutta saman numeron sisään mahtuu useita muutosten lukumääriä. Siksi luokittelu voi olla hieman hämäävä.
Omien kyselyideni pohjalta olen tullut johtopäätökseen, että schipperkeillä tyypillisin VA-muutos on viimeisen kylkiluuparin alikehittyneisyys. Eläinlääkäriystäväni mukaan tämän ei pitäisi aiheuttaa koiralle sen kummempia ongelmia, sillä viimeiset kylkiluut ovat pienillä koirilla muutenkin todella pikkuruiset. Muita mahdollisia, vakavampiakin muutoksia ovat esimerkiksi eri asteiset hemivertebrat ja nikamien välimuotoisuus muualla kuin lanne-ristirangan liitoksessa. Pelkkä VA-luku ei siis kerro oikeastaan mitään, vaan pitäisi nimenomaan tietää se, millaisia muutoksia nikamista on löytynyt. Tämä tieto ei jalostustietokannasta selviä, vaan sitä varten tulisi nähdä Kennelliitosta koiran omistajalle toimitettu lausunto, jossa numeerisen arvion syy on erikseen selitetty.
Spondyloosi (SP) on schipperkeillä toistaiseksi kuvattujen koirien perusteella melko harvinainen vaiva. Spondyloosissa nikamien välille kasvaa piikkejä ja silloittumia, jotka yleensä kipuilevat ennen täydellistä luutumistaan. Spondyloosi on epämiellyttävä vaiva, joka usein vaikuttaa koiran elämänlaatuun ja jopa elinikään. Iän myötä tulevat spondyloottiset muutokset ovat kuitenkin normaaleja, eivätkä välttämättä kerro periytyvästä spondyloosista. Spondyloosi arvioidaan numeerisesti niin, että terve koira on SP0 ja siltojen ja piikkien lukumäärästä ja vakavuudesta riippuen asteikko 1-4 kertoo spondyloosilöydöksistä.
Kaikissa röntgentutkimustuloksissa on huomionarvoista se, että jalostustietokantaan merkitty tulos ei kerro koiran oireilusta tai oireettomuudesta mitään, ja näennäisesti saman tuloksen voi saada hyvinkin erilaisilla nivelillä tai selällä. Pelkkä yksittäinen luustotulos ei siis vielä kerro koiran terveydestä paljoakaan. On myös hyvä muistaa, että luustoltaan terve koira voi esimerkiksi luonteen tai muun terveytensä osalta olla sopimaton jalostukseen, ja toisaalta hieman huonommilla tuloksilla varustettu koira voi muilta ominaisuuksiltaan kompensoida näitä puutteitaan niin, että sen jalostuskäyttö on mielekästä. Luustotutkimukset ovat yksi työkalu monien joukossa, ja siksi suosittelen, että koiria tutkittaisiin enemmän, mutta tutkimustuloksia käsiteltäisiin järkevästi eivätkä ne toimisi ainoana jalostuskriteerinä yhdelläkään kasvattajalla.
Omistajan kannalta merkittävintä on, että koira saisi elää pitkän, kivuttoman elämän. Muu kuin priima luustotulos ei automaattisesti tee koirasta sairasta, eikä rakas lemmikki muutu yhtään sen huonommaksi, vaikka sen luustosta tutkimuksissa löydettäisiinkin jotain ideaalista poikkeavaa. Tämä on asia, jonka toivon jokaisen koiranomistajan muistavan. Hyvin harvoin schipperkeillä todetaan niin mittavia luuston kehityshäiriöitä, että normaali elämä tai edes normaali harrastaminen olisi uhattuna niiden vuoksi. Luustotutkimuksia ei kannata pelätä, eikä toisaalta tutkimustuloksia tarvitse myöskään liikaa nostaa jalustalle.
Maalaisjärki ja koiran hyvinvointi ovat tässäkin korkeassa arvossa. Mikäli koirasi luustotulokset mietityttävät, voit aina kääntyä puoleeni, ja pohditaan asioita sitten yhteistuumin. Näissä, kuten monissa muissakaan asioissa, ei ole vain yhtä oikeaa totuutta, joka pätisi tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Geenitestit:  Geenitestit ovat tämän päivän markkinavaltias. Uusia testejä ja uusia testipaneeleja on saatavilla vähän väliä. Geenitestiviidakossa on hyvä muistaa, että suurin osa testeistä on kehitetty spesifisti yhdelle tietylle rodulle ja näin testattu toimivaksi vain kyseisellä rodulla. Valtaosaa testituloksista ei myöskään saa näkyville Kennelliiton tietokantaan, joten jää omistajan ja kasvattajan vastuulle säilyttää ja jakaa tietoa löydöksistä.
Ainoa vartavasten schipperkelle kehitetty geenitesti on Pennsylvanian yliopiston geenilaboratorion MPSIIIb-testi, jolla voidaan seuloa rodussamme esiintyvää aineenvaihduntasairautta. Toistaiseksi testi ei sisälly yhteenkään saatavilla olevaan testipaneeliin, joten se on aina tilattava erikseen PennGenin laboratoriosta. Mikäli jalostuskoiran MPSIIIb-status ei ole tiedossa, testaaminen on erittäin suositeltavaa, sillä kahden kantajan yhdistäminen voi tuottaa sairaita pentuja, jotka kuolevat hyvin nuorena.
Schipperkeillä useimmin käytettyjä geenitestejä ovat töpöhäntäisyyttä testaava t-box-testi sekä periytymisen varmistustesti, jolla varmistetaan, mikä koira on pentujen isä. Tämä on pakollinen tutkimus kaksois- tai moniastutuksissa, joissa useampi kuin yksi uros on astunut nartun. Periytymisen varmistaminen on suositeltavaa myös, kun narttu astutetaan usean uroksen taloudessa tai jos narttu on päässyt kiiman aikana tekemisiin muidenkin kuin ensisijaisen isäehdokkaan kanssa. Periytymisen varmistaminen näkyy jalostustietojärjestelmässä merkintänä P.
T-box-mutaatiota tutkivalla testillä voidaan todentaa koiran hännän geneettinen mitta. Schipperkeissä esiintyy luonnostaan hyvin monen mittaisia häntiä. Joskus on hankala määrittää, onko koiralla luonnostaan töpö vai täyspitkä häntä, sillä toisin kuin usein luullaan, kaikki töpöhännät eivät suinkaan ole olemattoman lyhyitä. Joskus töpöhännästä puuttuu vain muutama viimeinen nikama, jolloin se voi näyttää erehdyttävästi pitkältä! Koska töpöhäntäisten yhdistäminen on Kennelliiton säännöissä kielletty, ja töpöysalleelli tuplasti perittynä on letaalitekijä eli aiheuttaa pennun kuoleman, töpöhäntäisten yhdistämistä ei saisi tapahtua edes vahingossa. Kaikki töpöhäntäiset/hännättömät tuontikoirat tulee testata ennen rekisteröintiä, sillä monessa maassa schipperke kuuluu edelleen typistettäviin rotuihin. Suomessa typistäminen on kielletty, eikä typistetyillä koirilla ole oikeutta osallistua mihinkään kilpatoimintaan, vaikka ne olisikin typistetty maassa, jossa se on sallittua.
MyDogDNA, Embark ja monet muut koirien geenitestipaneelit tarjotavat valtavan määrän dataa, josta osa on mielenkiintoista ja tarpeellista ja osa turhaa tai jopa kyseenalaista. Geenitestipaneelien tulosten tulkitsemisessa saa olla kohtuullisen tarkka, sillä esimerkiksi PRA-testejä on olemassa ainakin 7 erilaista, eikä niistä yhtäkään ole todettu varmaksi schipperkeillä. Valitettavasti testipaneelien tarjoaman datan pohjalta on vedetty suoria johtopäätöksiä koiran statuksesta myös tällaisten epävarmojen testitulosten pohjalta. Itse suhtaudun varauksella tällaisiin tuloksiin, ja suosin siksi myös säännöllistä, perinteistä silmäpeilaustutkimusta asiansa osaavalla eläinlääkärillä.