Terveysliite Kelpie

 

Kuten kaikilla koiraroduilla, myös Australian kelpiellä esiintyy joukko periytyviä vikoja ja sairauksia. Suurimmaksi osaksi periytyminen tapahtuu resessiivisesti eli piilevästi. Nimitys jo paljastaa, ettei tällaisen taipumuksen kantajayksilöä voida tunnistaa sen ulkoasun perusteella.

Vastuuntuntoinen kasvattaja käyttää jalostukseen jalostussuositukset täyttäviä yksilöitä. Siitä huolimatta saattaa tapahtua, että yhdistetään kaksi kliinisesti tervettä/suositukset täyttävää jalostuskoiraa, jotka kantavat piilevänä samaa sairaustaipumusta ja pentueeseen syntyy sairas tai sairastuva yksilö. Pennunostajan kannalta tämä ikävä kyllä tarkoittaa sitä, että hyvistä aikomuksistaan ja huolellisesta taustatyöstään huolimatta kasvattaja saattaa myydä hänelle pennun, jolla myöhemmin paljastuu lievä tai jopa vakava vika tai sairaus. Tällaiset riskit ovat valitettava, mutta realistinen osa kasvatustyötä, ja niihin tulisi jokaisen pennunostajan myös henkisesti varautua.

Valitettavasti usein nämä piilevästi periytyvät sairaudet puhkeavat vasta, kun koira on jo ohittanut pentu- ja nuoruusiän.

ERÄITÄ AUSTRALIANKELPIEILLÄ ESIINTYVIÄ SAIRAUKSIA
Luuston kehityshäiriöt ovat tutkijoiden mukaan ovat osin perinnöllisiä, osin hankittuja ja niiden vaikeusasteet vaihtelevat. Yleensä ne eivät vaikeuta normaalia elämää, paitsi hyvin vaikea-asteisena, jolloin ne saattavat aiheuttaa kipuja.

Lonkkaniveldysplasia =  (lonkkanivelen kehityshäiriö, hip dysplasia HD)

Lonkkanivel on pallonivel, jossa reisiluun pyöreä pää niveltyy lonkkaluussa olevaan pyöreään maljaan. Täydellisesti maljassaan istuva reisiluu on kuin pallo pesäpalloräpylässä. Se pyörii sujuvasti tarvittaessa, muttei lonksu eikä irtoa. Reisiluun pään ja lonkkamaljan muodon ollessa yhtenäinen, nivel liikkuu vaivatta ilman kitkaa ja nivelrako on tiivis. Tällainen lonkka on terve ja hyvinvoiva.

Lonkkanivelten kohdalla on muistettava, että niiden periytyminen ja kehitys on hyvin monimutkainen prosessi. Siinä missä jokin yksigeenisesti periytyvä vika voidaan testata geenitestillä, lonkkaniveldysplasia voi tulla yllätyksenä, eikä sitä voi täysin ennakoida. Myös täysin tervelonkkaiset vanhemmat voivat saada lonkkaniveldysplasiasta kärsiviä jälkeläisiä ja päinvastoin dysplaattisiksi kuvatut vanhemmat voivatkin jättää tervelonkkaisen jälkeläisen.

Lonkat arvioidaan asteikolla A-E, joista A on terve ja E on vakavasti kehityshäiriöinen lonkkanivel. E-lonkkaiseksi tutkittua koiraa ei saa käyttää jalostukseen Kennelliiton jalostusstrategian mukaisesti, eikä sen mahdollisia pentuja rekisteröidä.

B-lonkka voidaan myös laskea terveeksi, sillä muutokset täysin terveeseen ovat siinä todella pienet, eikä riski niverikon muodostumiselle ole korkea. Koira voi saada tuloksen C lonkkien osalta, mikäli sen lonkkamaljat ovat matalat tai nivelrako ei ole tiivis. Tällainen lonkka on lievästi dysplaattinen, eli kyseessä on lievä lonkkanivelen kehityshäiriö. Jos nivel on löysä, se saattaa ajan myötä kehittää rikkoa. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Etenkin pienillä koirilla C-tulosta pidetään yleisesti vielä varsin hyväksyttävänä, eivätkä C-lonkkaiset koirat useinkaan oireile. D-lonkka on selvästi dysplaattinen ja nivelessä voi olla myös rikkomuutoksia.

Lonkkanivelen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat tämänhetkisen tiedon mukaan geenien lisäksi koiran ravitsemustila, liikunnan laatu ja määrä kasvuaikana sekä tietysti koiralle mahdollisesti sattuneet tapaturmat. Tästä syystä jalostuksellisesti on tärkeää, että käytetyistä koirista on tietoa myös useamman sukupolven takaa, ja että myös muita kuin jalostuskäyttöön ajateltuja koiria terveystutkittaisiin. Jälkeläisten kohdalla on täysin erilainen ennuste, mikäli jalostukseen käytetty yksilö on sukunsa ainoa tervelonkkainen, kuin jos jalostuskoiran koko suku on tutkittu terveeksi, mutta tämä yksittäinen koira on saanut aavistuksen heikomman tuloksen.

Myös kasvuajalla on vaikutusta siihen, miten koiran luusto muovautuu, toki geenien sallimissa rajoissa. Esimerkiksi ylikuormitus tai täysi rasituksen puutos altistaa luuston kehityshäiriöille. Pennun kanssa on tärkeää, että se saa riittävästi liikuntaa vapaasti omaan tahtiin, jolloin nivelten ja luukudoksen aineenvaihdunta pysyy aktiivisena. Myös normaalipainossa pysyminen on kehityksen kannalta tärkeää. Hyvän lihaskunnon ylläpito ehkäisee ongelmia myös niillä koirilla, jotka syystä tai toisesta lonkkalotossa sattuvat saamaan huonomman tuloksen. On hyvä muistaa, että huonohko lonkkatulos ei automaattisesti tarkoita kipeää, lyhytikäistä koiraa!

 

Selkä

Selän osalta voi tutkia useampia erilaisia muutoksia. Kelpielle voidaan selästä lausua välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV), spondyloosi (SP) ja nikamien epämuotoisuus (VA). Kelpieillä esiintyy jonkin verran LTV- ja VA-muutoksia, vähemmän spondyloosia. Näiden vaivojen yhdistävä tekijä on, ettei niiden periytymismekanismia tunneta, eikä muutosten oireilu ole kovin suoraviivaista muiden kuin vakavan spondyloosin osalta. Spondyloosista saa virallisen lausunnon vasta 2v täyttäneeltä koiralta, muihin virallisiin lausuntoihin riittää yhden vuoden ikä.

LTV eli välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV)  on lanne-ristirangan nikamien rakenteellinen muutos, jossa viimeinen lannenikama tai etummainen ristinikama on muuttunut niinsanotuksi välimuotoiseksi nikamaksi. Luokitteluaste on numeraalinen, mutta eroaa hieman esimerkiksi kyynärnivelten luokittelussa. LTV-muutosten numeroarvo kuvaa muutoksen tyyppiä, ei muutoksen sairausastetta, sillä LTV ei ole sairaus vaan rakennemuutos. Välimuotoinen lanne-ristinikama on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (SI), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (ylhäältä-päin).

LTV0 on normaalirakenteinen selkä, jossa on seitsemän lannenikamaa ja kolme täysin yhteensulautunutta ristinikamaa.

LTV1 on lievä rakenteellinen poikkeama, jossa esimerkiksi ristiluun nikamien muodostamassa harjanteessa on painauma.

LTV2 ja LTV3 ovat muutoksia, jossa viimeinen lannenikama on saanut ristinikaman piirteitä (sakralisaatio) tai etummainen ristinikama on saanut lannenikaman piirteitä (lumbalisaatio). Erona on, että LTV2-muutos on symmetrinen, eli nikama on samalla lailla muuttunut sekä vasemmalta että oikealta sivulta. LTV3-muutoksessa nikaman rakennemuutos on toispuoleinen.

LTV4-muutoksesta on kaksi variaatiota;

Röntgenkuvassa koiralla todetaan virheellinen määrä lannenikamia. L6-muutoksessa

viimeinen lannenikama on sulautunut täysin tai osittain ristiluuhun, jolloin koiralla näyttää olevan vain kuusi lannenikamaa normaalin seitsemän sijaan. L8-muutoksessa, joka on tyypillinen esimerkiksi saksanpaimenkoirille, ristiluun etummainen nikama on osin tai kokonaan erkaantunut ristiluusta ja mahdollisesti saanut lannenikaman piirteitä, jolloin röntgenkuvasta on laskettavissa kahdeksan lannenikamaa normaalin seitsemän nikaman sijaan. LTV4 voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgen kuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirille sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV voi altistaa lanneristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa, Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma. Virallisten lausuntojen mukaan voidaan laskea LTV-muutoksia esiintyvän 22 %:lla australiankelpieistä.

Se, aiheuttaako LTV oireita, on hyvin yksilöllistä. Tutkimuksissa LTV-muutosten on todettu altistavan erilaisille neurologisille häiriöille, mikäli hermokanavat nikamissa ovat ahtautuneet, nikamien mittasuhteet ovat muuttuneet hermojen kulkua häiritsevästi tai epämuotoinen tai vino rakenne painaa hermoja jollain muulla tapaa. LTV-oireiluun liitetään myös pidätyskyvyttömyyttä, takaosan heikkoutta, ennenaikaista takaosan rapistumista jne. Etenkin LTV3-muutoksella on havaittu yhteyksiä toispuoleisen lonkkaniveldysplasian ilmenemiseen.

LTV saattaa myös aiheuttaa spondyloottisia muutoksia, jos selän mekaniikka toimii välimuotoisuuden takia väärin. Tällöin uudisluumuodostumat nikamien välillä pyrkivät tasaamaan selän mekaniikkaa ja muodostuu spondyloottisia silloittumia nikamien välille.

Toisaalta on myös paljon LTV-koiria, jotka ovat täysin oireetomia, joten pelkkä LTV-löydös yksinään ei tee koirasta sairasta tai tervettä.

LTV on rakenteellinen poikkeama, mutta sairaus se ei ole. Se kyllä lisää riskiä tietyille sairauksille, mutta nekään sairaudet eivät ole vain LTV-sairauksia, vaan voivat tulla, vaikka olisi LTV0. LTV:n kutsuminen sairaudeksi on vähän sama, kun sanoisi sairaaksi niukan polvikulman omaavaa koiraa vain siksi, että niukka kulma altistaa luksaatiolle ja nivelsiteiden vammoille.

Virallisesti selkiä on kuvattu toistaiseksi varsin vähän, joten tulosten perusteella on hankala tehdä kattavia ja varmoja päätelmiä LTV:n yleisyydestä tai siitä, onko siitä aiheutunut ongelmia rodun sisällä. Myöskään jalostusvalintojen tekeminen niin, että kaikki muutoksia omaavat koirat yhdistettäisiin vain täysin puhtaaksi kuvattuihin koiriin, ei tällä hetkellä ole kestävällä pohjalla, koska etenkin kuvattujen urosten lukumäärä on hyvin pieni. Koska LTV:n periytymismekanismi ei ole tiedossa, olisi hienoa, että koiria kuvattaisiin enemmän. Näin voidaan saada tärkeää tietoa siitä, miten muutoksia esiintyy eri suvuissa, ja kuinka ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tästä syystä edellytän kasvattieni kuvauttamista virallisesti myös selän osalta.

Nikamien epämuotoisuus, (vertebra anomaly VA), kertoo siitä, kuinka laajasti koiran nikamissa on poikkeavuuksia ideaaliin rankaan verrattuna. VA arvioidaan numeerisesti, mutta saman numeron sisään mahtuu useita muutosten lukumääriä. Siksi luokittelu voi olla hieman hämäävä.

VA muutos voi olla esim. alikehittyneet viimeiset (tai ensimmäiset) kylkiluut. Myös muita mahdollisia, vakavampiakin muutoksia ovat esimerkiksi eri asteiset hemivertebrat (= puolininkama) ja nikamien välimuotoisuus muualla kuin lanne-ristirangan liitoksessa. Pelkkä VA-luku ei siis kerro oikeastaan mitään, vaan pitäisi nimenomaan tietää se, millaisia muutoksia nikamista on löytynyt. Tämä tieto ei jalostustietokannasta selviä, vaan sitä varten tulisi nähdä Kennelliitosta koiran omistajalle toimitettu lausunto, jossa numeerisen arvion syy on erikseen selitetty.

Spondyloosi (SP) on kelpieillä toistaiseksi kuvattujen koirien perusteella melko harvinainen vaiva. Spondyloosissa nikamien välille kasvaa piikkejä ja silloittumia, jotka yleensä kipuilevat ennen täydellistä luutumistaan. Spondyloosi on epämiellyttävä vaiva, joka usein vaikuttaa koiran elämänlaatuun ja jopa elinikään. Iän myötä tulevat spondyloottiset muutokset ovat kuitenkin normaaleja, eivätkä välttämättä kerro periytyvästä spondyloosista. Spondyloosi arvioidaan numeerisesti niin, että terve koira on SP0 ja siltojen ja piikkien lukumäärästä ja vakavuudesta riippuen asteikko 1-4 kertoo spondyloosilöydöksistä.

Kyynärnivelen kasvuhäiriö (elbow dysplasia ED)

Kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuutta pidetään tärkeänä syynä kasvuhäiriöihin ja myös se lasketaan kyynärnivelen kasvuhäiriöksi. 
Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytyminen on polygeenistä eli siihen vaikuttaa useita eri geenejä. Kasvu-häiriön tyyppi vaihtelee eri roduilla, mikä viittaa siihen, että aiheuttajina ovat eri geenit. Kyynärnivelen kasvuhäiriö on yleisempää uroksilla todennäköisesti urosten suuremman painon ja mahdollisesti myös hormonaalisten tekijöiden takia. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Kelpieillä ilmennyt vain hajatapauksia. Koiran painosta noin 60% lepää sen eturaajojen varassa, joten sen eturaajojen nivelet ovat kovalla kuormituksella. Mitä etupainoisempi ja massiivisempi rotu, sitä herkemmin rodussa esiintyy kyynärnivelen kasvuhäiriöitä. Myös kelpie on etupainoinen, kuten kaikki koirat, ja myös kelpieillä on diagnosoitu kasvuhäiriöitä kyynärpäissä.

Koiran kyynärnivelen kasvuhäiriö herkistää nivelpinnan vaurioitumiselle, nivelrikolle. Rikkomuutokset voivat muodostua nopeasti esimerkiksi tapaturman seurauksena, tai hitaasti ajan kuluessa esimerkiksi synnynnäisen kasvuhäiriön seurauksena tai jokseenkin normaalina ikääntymisen aiheuttamana vaivana. Kyynärniveliä tutkitaan tällä hetkellä röntgenkuvista. Niiden tulokset eivät aina ole täysin yksiselitteisiä, mutta magneettikuvauksen hinta on pakottanut koiraväen suosimaan röntgentutkimuksia.Kyynärnivelen vauriot näkyvät herkästi ontumisena. Kyynäriin voi myös kertyä nestettä.

Kyynärät arvioidaan numeroasteikolla, jossa 0 on täysin terve nivel. 1-kyynäräisiä esiintyy kelpieissä harvakseltaan. 2-kyynärät ovat vielä harvinaisempia, ja huonoin tulos on 3. On mahdoton sanoa, onko muutoksissa taustalla geneettinen alttius, rakenteellinen ongelma vai nuoruusiän tapaturma, sillä dataa on olemassa toistaiseksi hyvin vähän.

Osteokondroosi (osteochondritis dissecans, OCD)

Osteokondroosi on nivelen kasvuhäiriö, joka australiankelpieillä esiintyy useimmiten olkanivelessä, mutta voi muodostua myös esim. kyynär-, polvi- tai kinnerniveleen.

Sairaus ilmenee kasvuikäisillä pennuilla, noin 4-8 kk iässä, ja oireilee ontumisena,

Sairauden arvellaan olevan monitekijäinen eli ilmiasuun vaikuttavat perinnöllisen alttiuden lisäksi todennäköisesti myös ympäristötekijät kuten kasvuiän ravinto ja fyysinen rasitus. OCD:ta on Suomessa tavattu lähinnä paimenlinjaisilla australiankelpieillä.

 

Kaikissa röntgentutkimustuloksissa on huomionarvoista se, että jalostustietokantaan merkitty tulos ei kerro koiran oireilusta tai oireettomuudesta mitään, ja näennäisesti saman tuloksen voi saada hyvinkin erilaisilla nivelillä tai selällä. Pelkkä yksittäinen luustotulos ei siis vielä kerro koiran terveydestä paljoakaan. On myös hyvä muistaa, että luustoltaan terve koira voi esimerkiksi luonteen tai muun terveytensä osalta olla sopimaton jalostukseen, ja toisaalta hieman huonommilla tuloksilla varustettu koira voi muilta ominaisuuksiltaan kompensoida näitä puutteitaan niin, että sen jalostuskäyttö on mielekästä. Luustotutkimukset ovat yksi työkalu monien joukossa, ja siksi suosittelen, että koiria tutkittaisiin enemmän, mutta tutkimustuloksia käsiteltäisiin järkevästi eivätkä ne toimisi ainoana jalostuskriteerinä yhdelläkään kasvattajalla.

Omistajan, ja etenkin tietysti koiran, kannalta merkittävintä on, että koira saisi elää pitkän, kivuttoman elämän. Muu kuin priima luustotulos ei automaattisesti tee koirasta sairasta, eikä rakas lemmikki muutu yhtään sen huonommaksi, vaikka sen luustosta tutkimuksissa löydettäisiinkin jotain ideaalista poikkeavaa. Tämä on asia, jonka toivon jokaisen koiranomistajan muistavan.

Hyvin harvoin kelpiellä todetaan niin mittavia luuston kehityshäiriöitä, että normaali elämä tai edes normaali harrastaminen olisi uhattuna niiden vuoksi. Luustotutkimuksia ei kannata pelätä, eikä toisaalta tutkimustuloksia tarvitse myöskään liikaa nostaa jalustalle.

Maalaisjärki ja koiran hyvinvointi ovat tässäkin korkeassa arvossa. Mikäli koirasi luustotulokset mietityttävät, voit aina kääntyä puoleeni, ja pohditaan asioita sitten yhteistuumin. Näissä, kuten monissa muissakaan asioissa, ei ole vain yhtä oikeaa totuutta, joka pätisi tilanteeseen kuin tilanteeseen.

 

Patellaluksaatio

Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle eli polvilumpion sijoiltaan menolle. Jalka-asento on virheellinen ja polvilumpion telaurat ovat liian matalat. Vika on periytyvä. Polvilumpion rakennetta säätelevät useat eri geenit, joiden esilletuloa myös ympäristö muokkaa. Patellaluksaatio on synnynnäinen ja jaetaan vian vakavuuden perusteella neljään eri asteeseen. Eläinlääkäri tutkii polvet tunnustelemalla.
Patellaluksaatiossa polvilumpio eli patella pääsee luiskahtamaan pois urastaan. Polvilumpio voi luksoida joko polven sisäsyrjälle (mediaalisesti) tai ulkosyrjälle (lateraalisesti). Pienillä koirilla esiintyy tavallisimmin mediaalista patellaluksaatiota. Tila voi olla eriasteinen. Lievimmässä (I asteen) luksaatiossa polvilumpio saadaan normaalia herkemmin siirtymään pois urasta käsin liikuttelemalla ja polvea ojentamalla. Vaikeimmassa (IV aste) luksaatiossa polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan ja tila vaatii leikkaushoidon. Vaikeampiin asteisiin liittyy yleensä myös sääriluun yläosan kiertymistä. Pois paikaltaan oleva polvilumpio aiheuttaa paitsi kipua, myös vauriota nivelrustoon ja nivelrikkoa. Polvilumpion sijoiltaanmenolle on erilaisia rakenteeseen liittyviä altistavia tekijöitä, kuten liian suorat takakulmaukset sekä virheelliset raaja-asennot (kinnerahdas takaosa). Polvien osalta on huomioitava, että tervekin polvi voi mennä sijoitaan tapaturman seurauksena ja tällainen polvi on todella kipua tuottava. Tapaturman johdosta sijoiltaan mennyttä polvea ei pidä sekoittaa synnynnäiseen luksaatioon.
 

Australiankelpieillä esiintyvät silmäsairaudet:

Perinnöllinen harmaakaihi (HC) voi olla synnynnäinen, varhaisnuoruudessa syntyvä tai myöhemmällä iällä kehittyvä mykiön samentuma. Se ilmenee molemmissa silmissä, rodulle ominaisessa paikassa linssiä ja useimmiten lisääntyy tai tiivistyy iän myötä. Kaihin periytymismekanismi on tuntematon. Kaihista on olemassa myös ei-perinnöllinen muoto, joka voi aiheutua jostakin sairaudesta, lääkkeestä, tapaturmasta tai vanhuudesta. Tällöin kaihista käytetään nimitystä katarakta. HC tapauksia on Suomessa tullut tietoon muutamia. Taudin esiintyvyyttä olisi hyvä seurata huolella peilauttamalla koiria myös vanhemmalla iällä. Erityisesti jalostusyksilöiden silmäterveyttä on syytä seurata myös vanhemmalla iällä.

Progressiivinen retinan atrofia (etenevä verkkokalvon surkastuma, PRA) periytyy useimmissa roduissa resessiivisesti, PRA:ta on useita eri muotoja, jotka ilmenevät eri roduilla tyypilliseen aikaan aina pennusta kymmeneen vuoteen asti, jolloin on vaarana sekoittaa sairaus vanhuuden aikaiseen verkkokalvon rappeutumiseen. Sairauden ensioireena on hämäränäön heikkeneminen ja lopulta sairaus johtaa sokeutumiseen. PRA on etenevä sairaus, jonka vuoksi koirat tulisi tutkia säännöllisin väliajoin. Suomessa on viime vuosina viisi australiankelpietä saanut diagnoosin "PRA epäilyttävä". Kun näitä koiria on vuosien saatossa tutkittu uudestaan, todettu että sairaus ei ole näillä yksilöillä edennyt, Kahden vuoden seurantajakson jälkeen, jos PRA-muutokset eivät ole edenneet, diagnoosi poistuu ja silmät voidaan todeta PRA:n osalta terveeksi. Usea suomalainen silmälääkäri on tällaisten australiankelpieiden omistajille todennut, etteivät he tiedä mikä aiheuttaa sen, että silmässä on ikään kuin alkavaa PRA:ta, mutta se ei koskaan muutu PRA:ksi. Näillä yksilöillä muutos on nykyisen käsityksen mukaan lähinnä kosmeettinen.

PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) tarkoittaa linssiä ympäröivän verisuonituksen ja/tai alkulasiaisen liiallista kasvua sikiönkehityksen alussa ja vajavaista surkastumista syntymän aikoihin/sen jälkeen. Seurauksena on eriasteisia samentumia linssin takana sekä mahdollisesti myös linssin epämuotoisuutta.

Muutokset on jaettu kuuteen vakavuusasteeseen, joista lievin (aste 1) on onneksi yleisin. Siinä linssin takapinnalla on pieniä pistemäisiä (ei paljain silmin nähtäviä) pigmenttipisteitä / sidekudosplakkeja, joista ei koiralle ole haittaa. Vakavammissa muodoissa (2-6) sidekudosplakki on laajempi (aste 2) ja siihen voi liittyä aktiivista verisuonitusta (aste 3) sekä linssin epämuotoisuutta (asteet 4-6). Vakavampiin asteisiin saattaa liittyä toissijaisia kaihimuutoksia ja nämä yhdessä voivat aiheuttaa merkittävää näköhaittaa ja silmän tulehdusta ja kipua.

Koiria, joilla on 1. asteen muutoksia, voidaan käyttää jalostukseen, mutta kumppanilla ei pidä olla samaa diagnoosia. Vakavampia muotoja (aste 2-6) ei pidä käyttää jalostukseen.

 

Muut silmäsairaudet

RD (retinan dysplasia eli verkkokalvon synnynnäinen kehityshäiriö) on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä, lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista sokeutta aiheuttaviin suuriin muutoksiin (merkitään lyhenteillä MRD lievä, GRD keskivaikea tai T RD vaikea). Nämä muutokset voidaan todeta jo pennuilla. Useilla roduilla RD:n on todettu periytyvän väistyvästi. Eri RD-muotojen välistä geneettistä yhteyttä ei tunneta.

PPM ( iiriksen I. värikalvon kehityshäiriö), jossa mustuaisen avautuminen ei ole ollut täydellistä, vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita. Epäillään perinnölliseksi, synnynnäiseksi muutokseksi joillakin roduilla

Linssiluksaatio (primääri) on perinnöllinen silmäsairaus joillakin roduilla (pääasiassa pienet terrieri rodut). Se tarkoittaa linssin siirtymistä normaalilta paikaltaan joko etukammioon sarveiskalvon taakse tai takakammioon lasiaiseen. Linssiluksaatio aiheuttaa silmään voimakasta kipua, värikalvon tulehdusta ja usein myös silmän sisäisen paineen nousua (glaukooma). Linssiluksaation hoito on leikkaushoito. Linssiluksaation epäillään periytyvän autosomaalisesti resessiivisesti.

Distichiasis ja ektooppinen cilia tarkoittaa ylimääräisiä ripsiä, jotka tulevat ulos joko normaalin ripsirivin sisäpuolelta luomen reunasta (distichiasis) tai luomen sisäpinnalta (ektooppinen cilia).

Caruncular trichiasis tarkoittaa silmän sisänurkan ihon karvoja, jotka kääntyvät sarveiskalvon sisänurkan päälle ärsyttäen silmää. Luomen reunasta kasvavat ripset voivat kaartua ulospäin normaalien ripsien tavoin tai ne kääntyvät sisäänpäin kohti sarveiskalvoa. Ripset voivat olla pehmeitä tai kovia. Etenkin luomen sisäpinnan läpi suoraan sarveiskalvoa vasten kasvava ripsi voi aiheuttaa sarveiskalvon vaurioitumisen. Tämä ilmenee silmän siristelynä ja ylimääräisenä kyynelvuotona. Silmän sarveiskalvon pinnalla 'uivat', pehmeät distichiasis-ripset eivät yleensä aiheuta oireita.

Oireilevilta koirilta ripsiä voidaan poistaa nyppimällä, jolloin ne kasvavat uudestaan tai poistaa ne pysyvästi polttamalla tai leikkauksella. Vaiva on selvästi periytyvä, mutta periytymismekanismi ei ole tiedossa. Luokitellaan nykyään silmätarkastuksissa lieviin, kohtalaisiin ja vakaviin muotoihin.

Sydänsairaudet

Viimevuosina australiankelpieillä on tullut esiin sydänsairaustapauksia ympäri maailmaa. Sairastuneiden koirien määrä ei ole suuri, mutta selvästi on nähtävissä tiettyjen sairauksien perinnöllisyys/esiintyminen tietyissä linjoissa. Tilanne ei toistaiseksi ole suuresti huolestuttava, mutta asia on tiedostettava ja ehdottomasti jalostuksessa huomioitava.

 

Eteiskammioläppien myksomatoosi rappeuma eli "läppävika" (MMVD):

ELL Nina Mahlanen, Eläinklinikka Peninkulma

Krooninen mitraaliläpän eli hiippaläpän myksomatoosi rappeuma on yleisin hankitun sydänvian muoto. Arvioidaan, että noin kolmasosa 10 vuotta vanhemmista koirista sairastaa sitä. Läppävikaa esiintyy yleisesti pienikokoisilla koiraroduilla.

Eteiskammioläppien rappeumasta johtuvaa vajaatoimintaa esiintyy jonkin verran enemmän uroksilla kuin nartuilla. Trikuspidaaliläpässä eli kolmiliuskaläpässä on usein samanaikaisesti muutoksia, mutta vain 10 % läppävikaisista koirista muutokset ovat ainoastaan trikuspidaaliläpässä. Perinnöllinen kollageenin rappeutuminen ja aminoglykaanien kertyminen eteiskammioläppäkudokseen ovat todennäköisiä syitä läppien vähittäiseen rappeutumiseen. Koiraa, jolla esiintyy muutoksia sydänläpissä, ei tule käyttää jalostukseen.
Kun sydämen pumppausteho kroonisen sydänvian, esim. läppävajaatoiminnan seurauksena heikkenee, laskimoverenkiertoon muodostuu verentungos. Tätä tilaa nimitetään kongestiiviseksi vajaatoiminnaksi. Elimistö pystyy jonkin aikaa kompensoimaan sydämen vajaatoimintaa, mutta oireet tulevat esiin ennen pitkää. Tyypillisiä vajaatoiminnan oireita ovat yskä, hengenahdistus, vähentynyt rasituksen sieto, väsyminen, laihtuminen ja pyörtyily. Aluksi vaikeutuneesta hengityksestä johtuvaa yskää havaitaan etenkin yöllä ja aamulla.

Sydämen vajaatoiminta todetaan kliinisen tutkimuksen ja sydämen kuuntelun avulla. Tarkkaan diagnoosiin päästään sydämen ultraäänitutkimuksen avulla. Röntgentutkimus tehdään yleensä kaikille sydänpotilaille sydämen koon ja keuhkojen nestekertymien arvioimiseksi.
Eteiskammioläppien kroonista vajaatoimintaa ei voida parantaa, vaan hoidon tavoitteena on kohentaa koiran elämänlaatua ja lisätä odotettavissa olevaa elinaikaa. Eteiskammioläppien rappeumasta johtuvan sydämen vajaatoiminnan hoidossa käytetään ensisijaisesti nesteenpoistolääkkeitä ja verisuonia laajentavia sekä tarvittaessa myös sydämen supistumisvoimaa lisääviä lääkkeitä. Liikunnan rajoittaminen koiran kunnon sietämälle tasolle ja suolan välttäminen ravinnossa on niin ikään tärkeää. Kroonisen vajaatoiminnan hoito kestää koko koiran loppuiän ja hyvällä hoidolla koira elää pitkäänkin sydämen vajaatoiminnan ensi oireiden ilmaantumisen jälkeen. Jotta sydämen vajaatoiminta huomattaisiin ajoissa, kannattaa ikääntyvä lemmikki käyttää säännöllisesti terveystarkastuksissa.

Dilatoiva kardiomyopatia (DCM):

ELT Maria Wiberg 2016

Dilatoiva kardiomyopatia on sairaus, jossa sydänlihaksen etenevä rappeuma johtaa sydämen vasemman kammion laajentumiseen ja pumppausvoiman pettämiseen. Sairaus saattaa johtaa sydämen vajaatoimintaan ja koiran ennenaikaiseen menehtymiseen. 


Dilatoivaa kardiomyopatiaa esiintyy tyypillisesti isoilla koiraroduilla, kuten dobermanni, irlanninsusikoira, tanskandoggi ja bokseri. Monilla roduilla sairaus on todettu perinnölliseksi, tai perinnöllisyyttä epäillään.

DCM ei ole synnynnäinen sairaus. Se ilmenee yleisimmin keski-ikäisillä ja vanhemmilla koirilla, mutta sitä esiintyy myös nuoremmilla koirilla.

DCM ilmenee eri roduilla eri tavalla. Tyypillistä kaikilla roduilla kuitenkin on, että muutokset ovat todettavissa 2-3 vuotta ennen oireiden ilmenemistä. Sydänlihasmuutokset todetaan ultraäänitutkimuksella vasemman kammion laajenemisena ja supistumisvireyden laskuna.  Joillakin roduilla todetaan sairauteen liittyviä rytmihäiriöitä, joko kammiolisälyöntisyyttä tai eteisvärinää. Rytmihäiriöt todetaan sydänfilmitutkimuksella. Rytmihäiriöt voivat esiintyä ilman ultraäänimuutoksia, niitä ennen, tai yhtäaikaisesti niiden kanssa. Rotukohtaiset vaihtelut tulee huomioida seulontatutkimuksia (PEVISA ja JTO:n tutkimussuositukset jalostuskoirille) laadittaessa. 
Oireina sydänlihasrappeuman aiheuttamassa vajaatoiminnassa ovat rasituksensietokyvyn alentuminen sekä nesteen kertyminen keuhkoihin, mikä ilmenee yskänä ja hengitysvaikeuksina. Rytmihäiriöistä kammioperäiset rytmihäiriöt voivat olla henkeä uhkaavia, ja saattavat johtaa äkkikuolemaan ilman edeltäviä oireita.

Kennelliiton sydäntyöryhmä on määritellyt DCM:n diagnoosikriteerit, jotka perustuvat tieteellisiin julkaisuihin. Kriteereitä päivitetään tarpeen mukaan, kun uutta tietoa julkaistaan. Kennelliiton hyväksymät sydänultraäänieläinlääkärit käyttävät sydäntutkimuksissa näitä yhtenäisiä kriteereitä.
Sydämen ultraäänitutkimus kertoo sydämen kunnon tutkimushetkellä, ja on voimassa vuoden. Koiran tulee olla tutkittaessa vähintään vuoden ikäinen.

Epilepsia (kaatumatauti)

on aivojen sähköisen toiminnan häiriö, joka ilmenee eriasteisina kohtauksina koirilla. Aidon epilepsian syntytapa ei ole täysin selvillä. Epileptiset kohtaukset voivat johtua myös muista sairauksista. Idiopaattinen epilepsia puhkeaa tyypillisimmin 1-5 vuoden iässä. Parantavaa hoitokeinoa ei ole, mutta lääkehoidolla kohtaukset voidaan saada pysymään hallinnassa.

 

Autoimmuunisairaudet

Australiankelpieillä on esiintynyt monia eri autoimmuunisairauksia jokseenkin harvalukuisina. Autoimmuunisairauksissa yksilön puolustusjärjestelmä on häiriintynyt ja tuhoaa yksilön omia kudoksia. Autoimmuunisairauksia on useita ja useimmiten sairauden puhkeamisen taustalla on perinnöllinen alttius.

Suomalaisessa australiankelpie kannassa on raportoitu yksittäisiä tapauksia mm. IMHA:a (immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia) ja SLE:tä (systeeminen lupus erythematosus). Erilaisia allergioita, lähinnä ruoka-aineallergioita, esiintyy jonkin verran.

  •  

Pikkuaivojen surkastumasairaus (cerebellar abiotrofia, CA)

 

CA:ssa eli pikkuaivojen surkastumasairaudessa pennut syntyvät terveinä. Syntymän jälkeen alkavat Purkinjen solut tuhoutua pikkuaivoista. Tämä aiheuttaa tasapaino ongelmia ja koordinaation heikkenemistä. Oireet ovat vaihtelevia; jotkut yksilöt eivät pysty edes seisomaan, kun taas joillakin sairaus voi melkein jäädä huomaamatta. Tyypillistä kuitenkin on poikkeava askellus sekä tasapaino-ongelmat joissakin tilanteissa. Tyypillisin oire on pään nykiminen koiran ollessa levossa.

Australiankelpieillä vakavimmat sairaustapaukset voi todeta jo 6 viikon ikäisestä pennusta, mutta useimmiten oireita havaitaan 12--16 viikon iässä, joskus myöhemminkin. Koirien odotettavissa oleva elinikä vaihtelee suuresti oireista riippuen. Tautia ei voi parantaa ja se on etenevä. Osalla australiankelpieistä taudin eteneminen tuntuu pysähtyvän jollekin tietylle tasolle moneksi vuodeksi.

Tauti on onneksi suhteellisen harvinainen, vaikka vakavuusasteeltaan huomattavan merkittävä.

 

Kivesvika

Kivesvikaisen uroksen toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet laskeutumatta kivespusseihin. Piilokives voi sijaita vatsaontelossa tai nivuskanavassa. Myös kiveksen epänormaali koko ja rakenne katsotaan kivespuutteeksi.

CDA (colour dilute alopecia)

 

CDA eli "sinisen koiran syndrooma" on ihon sairaus, jota esiintyy roduissa, joilla on laimennusvärejä (australiankelpieillä sininen ja fawn). Virhe periytyy yhdessä laimennustekijän kanssa, mutta läheskään kaikki diluutio väriset koirat eivät sairastu.

 

 

Hammaspuutokset ja purentavirheet

Australiankelpieillä on Suomessa esiintynyt jonkin verran hammaspuutoksia sekä purentavikoja. Puuttuvat hampaat ovat yleensä välihampaita (P1 ja P2). Purentavirheet ja hammaspuutokset ovat perinnöllisiä, mutta niiden tarkkaa periytymistapaa ei tunneta.
Geenitestit Geenitestit ovat tämän päivän markkinavaltias. Uusia testejä ja uusia testipaneeleja on saatavilla vähän väliä. Geenitestiviidakossa on hyvä muistaa, että suurin osa testeistä on kehitetty spesifisti yhdelle tietylle rodulle ja näin testattu toimivaksi vain kyseisellä rodulla. Valtaosaa testituloksista ei myöskään saa näkyville Kennelliiton tietokantaan, joten jää omistajan ja kasvattajan vastuulle säilyttää ja jakaa tietoa löydöksistä.

MyDogDNA, Embark ja monet muut koirien geenitestipaneelit tarjoavat valtavan määrän dataa, josta osa on mielenkiintoista ja tarpeellista ja osa turhaa tai jopa kyseenalaista. Geenitestipaneelien tulosten tulkitsemisessa saa olla kohtuullisen tarkka, sillä esimerkiksi PRA-testejä on olemassa ainakin 7 erilaista. Valitettavasti testipaneelien tarjoaman datan pohjalta on vedetty suoria johtopäätöksiä koiran statuksesta myös epävarmojen testitulosten pohjalta. Itse suhtaudun varauksella tällaisiin tuloksiin, ja suosin siksi myös säännöllistä, perinteistä silmäpeilaustutkimusta asiansa osaavalla eläinlääkärillä.